maanantai 28. tammikuuta 2013

Korrien opissa

Viikonloppu lähti käyntiin Koetoimitsija1 -kurssilla Lempäälässä. Kurssilla käytiin tiiviisti asiat läpi ja ensi viikolla olenkin sitten menossa Koetoimitsija2 / luonnetesti -kurssille.

Lempäälästä sitten matka jatkui Rommin kanssa kohti Vihtiä. Vihdissä yövyimme Rommin siskon, Pandan perheen luona. Kiitokset teille!

Sunnuntaina meillä oli siis Espanjanvesikoiraharrastajat ry:n järjestämä Pekka ja Riitta Korrin tokokoulutuspäivä mihinkä Rommin kanssa osallistuimme. Koiria koulutuksessa oli kaiken kaikkiaan 13 ja niistä neljä Rommi mukaanlukien oli pentuesisaruksia (Rommi, Foxi, Heta ja Panda). Lisäksi Rommin emä Nova pääsi koulutukseen mukaan. Melkoinen edustus siis Santralaisia :D 
Ja täytyyhän tässä mainita että Pekka erikseen vielä päivän päätteeksi kehui koko sisaruslaumaa! Osaavat rauhottua kehän laidalla kuin myös esim. käskyä odotellessaan mutta sitten kuitenkin ipanoissa on vauhtia ja taistelutahtoa kerrakseen.
Sanoi että paljon näkee koiria joilla on jompi kumpi ominaisuus hyvä, mutta että näiltä löytyy molemmat. <3
   
Opiskelua
Meidät oli jaettu puoliksi, kisaavat olivat Riitan opissa koko päivän ja me mölleilijät Pekan opissa. Ihan loistava päivä!! 

Paljon tuli uusia ideoita ja vinkkejä kuinka mitäkin liikettä opettaa. Ja parasta että sain vahvistusta omille ajatuksille siitä että liikkeitä on turha pilkkoa liian pieniin osiin ja vahvistaa ja palkata joka asiasta. Vaan pyrkimys on siihen että hyvästä suorituksesta koira saa palkaksi edetä liikkeessä eli seuraavan käskyn. Ajatellaan siis esim. jääviä: kun koira seuraa hyvin se saa palkaksi esim. käskyn istu. Ellei seuruu ole hyvää homma keskeytyy eikä liikkeessä edetä.

Pekan antamin ohjein meillä myös jatkossa edetään ruudun, tunnarin ja ohjatun opettamisessa. Seuruun opettelu jatkuu samaa mallia kuin tähänkin asti eli imuttamalla pitkiä pätkiä ja käännöksiä, lelulla puolestaan lyhyitä matkoja.
Kakeihin tuli hyvä vinkki Pekalta minkä aionkin ottaa molemmille pojille käyttöön. Eli targetti etu tai takatassujen alle (tai molempien), kummat nyt haluaakin että pysyy paikalla. Lisäksi noutokapulan pitoon tuli (mulle) uusi tapa opettaa ja sitä alettiin heti tänään poikien kanssa treenata.

Hyviä vinkkejä tuli myös kisavarmuutta ja -kestävyyttä ajatellen. :)

Tiivistettynä päivän oppeja:
- Opetetaan koira siihen että hyvästä tekemisestä saa palkaksi seuraavan käskyn.
- Koira saa tehdä palkallaan mitä tahtoo.
- Ei pitkiä kisataukoja. (puoli vuotta - vuosi on turhan pitkä aika)
- Homma keskeytyy ja ohjaaja aktivoituu kun koira tekee väärin. Kun taas ihminen on eleetön on kaikki hyvin.
- Paljon kisatreenejä.
- Alusta asti matkat oikein (esim. ruudussa, ohjatussa, jne) 
- Tekee hyvää kun kisoissa joskus mokaa oikein kunnolla.
- Liikkurointia mahdollisimman paljon treeneissä.
- Alusta asti aletaan koiralle opettamaan kaikkia liikkeitä. 
- Valmistelusanat tai -eleet liikkeiden alkuun.
-  Koko kisasuoritus rajataan aloitus- ja lopetussanoihin.

Ja paaljon vinkkejä siis tuli myös itse liikkeisiin. Näillä on hyvä jatkaa! :)


perjantai 25. tammikuuta 2013

Tulevat pelastuskoirat treenaa ;)

Varmaan kuukausi ehti pyörähtää edellisestä metsätreenistä. Hui! Mutta eipä nuo hommat näytä pojilta unohtuvan. :)

Tänään tein molemmille samalla kaavalla treenit. 
Maalimiehiä oli kaksi, joten toinen teki jäljen, jonka sitten nostimme polun suuntaiselta janalta (n. 50 m). Molemmat bongasivat jäljen hienosti. Rommi ehkä jopa hieman paremmin kuin Vilkku. Sitten lähettiin seuraamaan jälkeä, jonka varrelta löytyikin käyttöesine (taskulamppu).
Rommille esine oli ensimmäinen jäljellä mutta luontaisesti pysähty sitä haistelemaan., josta tietenkin kovat kehut. Rommi innostu kehuista niin että nosti esineen suuhunsakkin ja tarjosi sitä mulle :)) Loistava otus!
Vilkulle esineitä on ollut ennenkin jäljellä ja nytkin pysähtyi sitä haistamaan. Matkaa olisi kuitenkin turhan pian jatkanut uudelleen sillä Vilkulle se jäljen ajaminen on niiiin parasta. Mutta vähän leikittiin esineellä ja nostettiin esine motivaatiota. Kyllä se siitä taas. :)

Molemmat ajoivat jäljen tarkasti ja maalimies löytyikin sieltä päästä. (Tietenkin eri jäljet)
Vilkun ilmaisu oli hyvä. Vilkku pysyy n. 1,5 metrin päässä maalimiehestä missä haukkuu. Haukku on hyvin tasaista ja rytmikästä ja se jatkuu niin kauan että olen paikalla.
Nyt kuitenkin olin liinan päässä hyvin lähellä joten n. 20 haukun jälkeen pyysin maalimiestä palkkaamaan koiran.

Rommille ei olla vielä ilmaisua otettu. Ja nyt alkaakin sitten sen opettaminen. Yritän ensisijaisesti saada Rommille haukun ilmaisumuodoksi, mutta katsotaan nyt miten se lähtee etenemään.

Kun siis jälki oli selvitetty vaihdettiin siitä suoraan hakuun. Loppualue mentiin partioimalla ilmavainulla ja alueella olikin seisova maalimies suht avaralla paikalla. Vilkku oli ensin ihan pihalla, kävi nuuskasemassa maalimiestä ja jatko matkaa.. lisää siis seisovia maalimiehiä AVARALLA paikalla. Aikansa pyörittyään maalimiehen ympäristössä, totesi kuitenkin että ei pirskales.. tuo se täytyy olla ja niin lähti viimein ilmaisu käyntiin. :)

Rommi puolestaan meni suoraan seisovalle maalimiehelle kun oli saanut siitä hajun sen enempiä ihmettelemättä.. Selvää pässinlihaa meinas kait Rommi :)

Mielenkiintoista oli kokeilla treeni näin että yhdistyy sekä pelastusjälki että -haku samaan treeniin. Ajattelin etukäteen että ymmärtävätköhän pojat vaihtaa tehtävästä toiseen vainumuotoa ja tekniikkaa mutta eipä siinä näyttänyt olevan mitään ongelmia. Päteviä tulevia pelastuskoiria.. ;)

torstai 17. tammikuuta 2013

Lisää terveystuloksia

Viralliset lausunnot kennelliitosta saapui juuri.

Rommin lonkat siis A/B ja kyynärät 0/0 !!!

Eipä voi muuta kuin kiittää kasvattajaa tästä kaikin puolin terveestä koirasta!

Nyt on sitten mukava jatkaa harrastuksia täysillä kun tietää ettei terveydellistä estettä niille ole. :)

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Ipanan tokotusta

On se niin ihana kattoa ittiänsä videolta.. Pitäs tehdä tätä useamminkin.. Eli siis kuvata treenejä. Niitä kattelemalla oppii kyllä paljon ja tietää paremmin mihin taas seuraavalla kerralla kiinnittää huomiota..

Tässä tän päivän tokotreeneistä Rommin kanssa touhuilua. Tarkotuksena oli siis tehdä seuruuta niin että pikkuhiljaa mennään imuttamisesta pois. 
Lisäksi tein käännöksiä imuttamalla ja lopuksi muutama maahan meno. Maahanmenoissa Rommi tarjosi ensimmäisellä kolmella kerralla seisomista mutta sitten kun otin seuruun alkuun niin maahanmeno onnistui ekalla käskyllä. Kyllä tuo ipana tuosta kehitty. :)


Vilkun kanssa tänään oli treeneissä seuruun vasenta käännöstä sekä eteenlähettämistä. Niistä ei valitettavasti oo videoitua kuvaa. Mut täytyy taas ens kerralla yrittää muistaa ottaa kamera mukaan niin sais Vilkunkin treeneistä vähän pätkää tänne.

tiistai 8. tammikuuta 2013

Kilpparituloksia!

Tänään jo paukahti sähköpostiin tulokset viime viikolla otetuista kilppariarvoista.
Ja tulokset olivat hyviä! :)

Rommi:
TGA negatiivinen
T4 ja TSH viitearvojen sisällä ja suhde hyvä

Vilkku:
T4 ja TSH viitearvojen sisällä ja suhde hyvä

Kilpparit tutkittiin Movetissa samalla menetelmällä kuin Michiganissa, joka on tällä hetkellä tarkin mahdollinen menetelmä.

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Rommin terveystutkimuksia ja vierailua kotikonnuilla

Perjantaina 4.1.2013 olimme Santran pentueen joukkoterveystutkimuksissa Imatralla Sarkasen Pentillä.
Rommilta tutkittiin silmät, polvet, lonkat, kyynärät, selkä sekä otettiin verikoe kilpparitutkimuksia varten (TGA, T4 ja TSH).
Silmät on kaikin puolin terveet ja polvet myös (0/0). Lisäksi eläinlääkärin mukaan rötgenkuvissa näkyy terve rakenne kaikin puolin! Loistavaa! :)
Kennelliitosta sitten aikoinaan tulee viralliset lausunnot lonkista ja kyynäristä. Selkä oli epävirallinen kuva mutta otettiin sekin samalla niin ompahan itseä varten sitten siitäkin kuvat ja tieto. 
Kilpirauhaskokeiden tulokset pitäisi tulla noin viikon päästä. Sitä siis vielä jännitellään.

Kaikki kolme sisarsta (Rommi, Heta ja Foxi) saivat terveen paperit tähän asti! Hienoja mukuloita. :)
Routa menee vielä ensi maanantaina tutkimuksiin ja Pandakin myöhemmin kunhan juoksut on ohi.

Mukava oli kun samalla päästiin taas näkemään Johanna-kasvattajaa perheineen ja Rommin äitiä Novaa sekä siskoja Hetaa ja Foxia. Aika moista hännän pauketta oli vierailu kun kaikki ipanat on kovin "ilohäntäisiä" kavereita :)
Mutta vaikka samoja piirteitä löytyy sisaruksista niin silti on hauska huomata että kaikki on kuitenkin omia persooniaan.

Vasemmalta: Foxi, Heta, Rommi ja Nova

P.S.
Tänään pääsimme testaamaan Maaritilta tilaamiani Neppaset-tossukoita. Hyvin pysy poikien vauhdissa peltolenkillä kaahaillessa. :)

tiistai 1. tammikuuta 2013

Uusi vuosi, uudet kujeet

Agilityä

No jos nyt kuitenkin viime vuodesta sen verran vielä et su 30.12. olin Vilkun kanssa LAGU:lla agilityn epiksissä. Luokkia oli supermöllit, kisämöllit ja kisaavat. Ja tottahan kaikkiin piti Vilkun kanssa mennä. 
Riikkis oli jättänyt Daman kotiin joten tyrkkäsin Vilkun lainalle pariin kisaan. Eli Riikkis ja Vilkku menivät supermöllit ja kisamöllit ja itse menin sitten kisaavat.
Todella hyvin näytti toimivan Riikkiksen ja Vilkun yhteispeli kun ajattelee että alla oli vain edellisenä päivänä hieman kokeilua Vilkun kanssa esteillä :) Voi olla että jatkossa Riikkis löytää yhä useammin itsensä Vilkun kanssa radalta, jos se musta on kiinni.. ;)

Ensimmäinen video on Vilkun ja Riikkiksen menoa radalla. Sori kuvaaja seurasi koiraa ja menas alussa unohtaa kuvaamisen.

Sitten tämä toinen viedeo on mun ja Vilkun radasta. Pari selvää tyhmää ohjausvirhettä itseltä ja niistä napsahti 10 virhepistettä.


Tokohalli

Ja sitten siihen unelmaan mitä aikaisemmin jo kirjotuksissani vinkkasin. Eli kyllä!! Yksi iso unelma toteutuu kun seuramme IKKJ saa käyttöönsä oman treenihallin! 
Toistaiseksi halliin ei viedä agilityesteitä vaan se on ihan vain tokoilijoiden/tottistelijoiden/suojelijoiden, yms. köytössä. Ihan siis loistavaa!
Hallia tarjottiin meille yllättäin vain muutama viikko takaperin ja homma onkin sen jälkeen edennyt vauhdilla. Nyt tänään kävimme levittämässä halliin matot ja tällä viikolla on tarkoitus saada halli valmiiksi.
Ensi viikosta lähtien tokotreenimme pyöriikin sitten talvisin tuolla hallissa. Luksusta!

Matot levitetty. Myöhemmin jatketaan leikkaamalla reunat sopiviksi ja kiinnittämällä matot.

Hallista kiinnostuneet voi käydä kattelemassa lisätietoja IKKJ:n sivuilta mihin niitä päivitetään lähiaikoina. Hallia vuokrataan myös ulkopuolisten käyttöön.


Kisasuunnitelmia vuodelle 2013

Jos listais tähän kisasuunnitelmia esille niin ehkä ne tulee sitten paremmin toteutumaankin..

Vilkku:
  • Agilityn korkkaus maxi ykkösissä keväällä. Vuoden aikana muutama kisa enkä pistäisi pahitteeksi jos yksi LUVAkin saataisiin..
  • PEKO Jälki ja haku hyväksytysti läpi ja liittyminen hälyryhmään.
  • Tokossa VOI luokassa vähintään kakkostulos tai vaihtoehtoisesti TK2 tunnus.
  • MEJÄ:ssä JVA:n titteli. Meinaa siis kolmea ykköstulosta VOI:ssa.
Rommi:
  • Tokossa ALO ja AVO luokista ykköstulokset
  • BH hyväksytysti läpi
  • MEJÄ:ssä kaksi ykköstä AVO:sta
  • MH-kuvaus
Paljon on siis poikien pään menoksi tiedossa. Ja sanomattakin on selvää että jotta noihin tuloksiin päästään niin treenejä, treenejä ja vielä kerran treenejä on tiedossa. :)

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!