sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Vilkku mejä VOI1

Vilkunkin kanssa päästiin starttaan mejä-koe kausi. Ja hienosti startattiinkin sillä tulokseksi tuli VOI1 pistein 48/50.

Koe oli Lakeuden spanieleiden järjestämä ja ylituomarina toimi Juha Junkala:

"Lähtö varma. Etenee sopivalla nopeudella maavainuisesti ja jälkitarkasti, ainoastaan 4. osuudella tarkastuslenkki. Merkkasi selvästi kaikki makaukset, kulmilla pienet tarkistukset. Kaato löytyi, nuuhki kiinnostuneena. Erinomainen suoritus"

Erityisesti tuomari kehui Vilkun makuiden merkkaamista. Oli kuulemma esimerkillinen suoritus jokaisella makuulla. Vilkku siis hetkeksi pysähtyi haistelemaan makuu kohtaa niin että sekä ohjaaja, tuomari että opas sen pystyi toteamaan ja sitten jatkoi varmasti matkaa. 
Lisäksi tuomari sanoi että kokonaisuudessaan todella luotettavan oloista jäljestystä. Ja kieltämättä sellainen olo itselläkin siellä jäljellä on. Vilkun jäljestys on itsenäistä tekemistä ja sitä on helppo lukea. Itse saa keskittyä vaan tulemaan perässä ja pitämään narun päästä kiinni. <3

Nuo kaksi pistettä siis väheni jäljestämisvarmuudesta tuon nelos osuuden tarkastuksen myötä.


Vilkku Pallastunturissa kesällä 2012.
kuva: R-M Kivisaari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti