perjantai 2. marraskuuta 2012

Rommi 1 v

Rommi todellakin täytti tänään yhden vuoden! Mihinkä tämä vuosi on hurahtanut?

Joka tapauksessa Rommista on kasvanut hieno teini! Tähän vuoteen onkin mahtunut kaiken näköistä; Rommin kanssa olemme harrastaneet hakua ja tokoa. On myös kokeiltu muutamaan otteeseen mejää, jälkeä ja raunioita. Hieman agilityn alkeita opeteltu huvikseen ja lampaitakin on päästy kertaalleen ihmettelemään.

Niin ja onhan Rommilla suoritettuna spanieleiden taipparit hyväksytysti läpi (SPA1). On myös käyty kolmissa näyttelyissä, joista pentuluokasta KP ja ROP-pentu ja junnuluokasta kaksi kertaa EH. 

Mutta ennen kaikke tähän vuoteen on mahtunut paljon paljon leikkiä, hyvän yhteistyöpohjan rakentamista sekä kulkemista monissa erilaisissa paikoissa ja tilanteissa. Rommi on saanut olla pentu!

Paljon odotan yhteistyöltä tuon ipanan kanssa. Sen kiihkeys toimintaa ja moottori tekemiseen on aika hurja. Ja sen miellyttämisen halu ja tekemisen tahto on todella kovaa. Kunhan tämä ohjastaja vaan oppii vielä pitämään suitsista kiinni oikealla lailla.

Anna jo lupa..
P.S. Rommi komeat 1v mitat on 48 cm ja n. 22 kg..

1 kommentti:

  1. Hertsileijjaa, minen oo huomannut edes onnitella pikku-Rompulaa!!
    Myöhästyneet, mutta sitäkin suuremmat onnittelu-suukot Rommi-poijalle 1-vuoden iän saavutettuaan.=)

    VastaaPoista