perjantai 3. elokuuta 2012

Lapissa patikoimassa

kuva: R-M Mansikkamäki

Sunnuntai 29.7.2012

Haave toteutui kun päätimme Riikkiksen kanssa lähteä kera perrojemme Daman, Vilkun ja Rommin Lappiin patikoimaan muutamaksi päiväksi. 
Pakettiauton perä siis täyteen tavaraa ja koirat häkkeineen ja niin matka alkoi kohti Muoniota.

Lähtöhetken sää oli hyvin painostava ja helteinen joten pysähtelimmekin matkalla usein vilvoittelemaan koiria.

Ensimmäinen pysäkki 8-tiellä. Kuva: R-M Mansikkamäki
Seuraava pysäkki oli Yppärissä meren rannalla. Ja koirat nautti merestä!!

Vaihdoin itsekkin uikkarit päälle aikomuksena pulahtaa vilvoittelemaan mereen, mutta eipä tarvinnut sillä päällemme tuli todella kova ukkosmyräkkä kera kastelevan sateen.. 
Juoksumatkalla rannalta autolle (n.50 m) ehdimme kastua ihan läpimäriksi..

Yppäristä Ouluun saakka ajelimmekin sitten tuon ukkospilven alla.. Suurin osa autoista oli parkissa tienvarsilla hurjan sateen räiskivien salamoiden takia mutta me jatkoimme sitkeästi matkaa kohti Lappia. Tosin etenemisvauhti oli n. 50 km/h moottoritielläkin :)

Loppumatka menikin jo hieman viileämmissä olosuhteissa ja matka taittui ripeämmin. Perille siis pääsimme sunnuntaina myöhään illalla.



Maanantai 30.7.2012

Seuraavana päivänä aamupalan jälkeen pakkasimme reppumme päivän patikointia varten ja lähdimme ajelemaan kohti Hettaa (Enontekiö). Matkalla pysähdyimme Sannan puotiin tekemään tuliaisostoksia sekä juomaan munkki-kahvit hintaan 0,5€..

Sannan puoti Enontekiö
Patikoinnin lähtöpaikkana toimi Tunturi-Lapin luontokeskus Enontekiöllä. Sen takaa starttasimme siis Pahtajärven 18 km reitin.
Reitti kulki läpi kangasmetsien, soiden ja nousi lopuksi Paljasselän päälle.


Dama ja Vilkku jaksoivat matkan hyvin. Rommi väsähti hieman viimeisellä viidellä kilometrillä. Mutta virtaa oli Rommillakin pulahtaa joka ikiseen lampeen, puroon tai suolätäkköön mitä matkalla vain oli.
Koirien kiusana oli jonkin verran mäkäräiset ja Daman ja Vilkun mahan alus olikin sen näköinen. Kaikille koirille oli kyllä laitettu Bayvantic-liuokset mutta ei se näköjään mäkäräisiltä suojannut. Rommin turkin läpi ei mitkään ötökät päässeet puremaan joten poika säästy niiltä kutinoilta.
Kierroksen kiertäminen vei meiltä 7 tuntia kaikkine taukoineen. Illalla ei tarvinnutkaan kenenkään pahemmin unta odotella.. :)


Tiistai 31.7.2012

Tiistaina otimme rennommin ja kävimmekin tutustumassa Muonion nähtävyyksiin. Pienet retket teimme Äijäkoskelle sekä Harjujärville. Päivän kohokohta oli varmaan tutustuminen Harrinivan huskytarhalle.

Äijäkoski

Harjujärvet
Tarhalla olikin keposet 430 huskya, sekä siperianhuskyjä että alaskanhuskyjä.
Alaskanhusky on nimitys kaikille sekarotuisille huskykoirille joissa yleensä toisena osapuolena on siperianhusky. Kaikki tarhalla olleet koirat olivat työkoiria eli ne vetävät talvikaudet turisteja reessä päivämatkojen ollessa 20 - 75 km.

Kuvassa vain pieni osa tarhan häkeistä ja koirista.

Iltapuhteina päätimmekin Riikkiksen kanssa ottaa ja ajella Rommilta karvat. Sen verran oli pohjasta huopunut että ei siitä enään auki olisi nahkaa myöden saanut. Kolmen viikon päästä olevat ryhmänäyttelyt jää nyt sitten väliin mutta tuleehan noita. :)


Lisää KUVIA


Keskiviikko 1.8.2012

Keskiviikkona aamupala napaan ja reput tämminkiin, jonka jälkeen otettiin suunta Pallakselle. Lähtöpaikkana toimi Pallaksen luontokeskus / Pallas hotelli. Jo menomatkalla olimme kovin hiljaisia tyttösiä kun määränpää alkoi pikkuhiljaa siintää horisontissa. Kivan kokoinen "nyppylä" hahmottui auton ikkunasta kauempaakin.

Lähtöalueen pihalla meitä oli vastassa heti tokallinen poroja, jotka siis olivat majoittuneet hotellin edustalle vieraiden ihmeteltäväksi.


Reitiksi valitsimme 9 km pituisen lenkin joka kipusi Pallakselle käyden Pyhäkeron, Taivaskeron ja Laukukeron päällä.

Keli oli mahtava, puolipilvinen, ja näkyvyyttäkin sen mukaan useita kilometrejä. Jos Hetan reitin saimmekin kiertää ylhäisessä yksinäisyydessä niin täällä patikoijia olikin enemmän. Mutta hyvin mahduimme joukkoon :)
Hetan kierroksella koirat olivat irti mutta Pallas on luonnonpuistoalueella, joten siellä on koirat pidettävä kiinni.
Maisemat olivat kerrassaan upeat ja näillä korkeuksillä ei hyttyset tai mäkäräiset olleet matkaajien kiusana. :)

Huipulla :)

Tällä kertaa patikointiin meni kaffitaukoineen vain kolme tuntia ja vaikka ylä- ja alamäet olivat jyrkempiä kuin Hetassa niin lenkki tuntui kuitenkin keposammalta.

Lisää KUVIA

Illalla kävimme vielä sukulaisissa grillailemassa Muonion keskustassa ja koirat pääsivät vielä sen perään iltauinnille.





Torstai päivä menikin sitten paluumatkan merkeissä takaisin pohjanmaalle. 

Hieno reissu oli! Kiitos seurasta Riikkikselle ja meidän ihanille karvaisille matkakumppaneille Damalle, Vilkulle ja Rommille <3
Ja erityiskiitos Minnalle ja Tanelille loistavasta majoituksesta ja vieraanvaraisuudesta!

Ensi vuonna uudestaan.. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti