perjantai 27. heinäkuuta 2012

Hieman paimennusta

Kävin poikien kanssa Minnan lampaita katsomassa. Minna on opettamassa lampaita erilaisille koirille ja kun olemme käyneet siellä Vilkun kanssa ennemminkin niin menimme sitten näyttäytymään kikkurakarvaisten kanssa toisille kikkurakarvaisillle.

Vilkku meni ensin Minnan kanssa. Tyyli oli jälleen perinteinen perrojen tyyli; lähelle syöksähdellen ja haukkuen. Rommi pääsi myös ensimmäistä kertaa lammasaitaukseen. Alkuun tuoreet pipanaläjät ja aitauksen ympärillä pyörivät toiset koirat oli mielenkiintoisempia. Silloin tällöin ohimennen piti lampaille haukahtaa. Piikkuhiljaa alkoi kuitenkin lampaat kiinnostaa enemmän ja tyyli jälleen perromaisesti lähelle ja haukkuen.
Lampaat ei kyllä Rommia pelottaneet vaikka laumana seisoivat pihatossa ja vahtasivat päälle. Lähinnä Rommi haasto niitä leikkiin. Joku aiheutti kuitenkin yhden mörköhaukun lampaiden suuntaan mutta en tiedä johtuko se lampaista vai jostain muusta. No onneksi tuo mörkövaihe on kuitenkin ohimenevää :)

Vilkun menoa
Toinen suunta, hop!
 Ja sitten likutetaan.

Ja sitten Rommin
Täyskäännös kiitos!
 Ja vauhtia.
 Tuijotuskisa... tapa se on tuokin pitää lampaat alollaan.. ;D
 Ja lauma liikkuu!

Lopuksi vielä videopätkä mitä Rommi tuumasi kun pääsi vielä lopuksi pihattoon sytyttelemään viettiä..


Huomenna onkin sitten vuorossa Rommin ensimmäinen virallinen näyttely, toki pentuluokassa. Ja kunhan sieltä kotiudutaan niin alkaa auton pakkaaminen sillä sunnuntaina starttaamme Riika-Maarian ja koirien kanssa auton noukan kohti Muoniota muutamaksi päiväksi. Siellä on tarkoitus käydä vähän patikoimassa ja nauttia lapin maisemista hyvässä seurassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti